Ystävyydestä

Ystävyys on kallein aarre, se ei sammu milloinkaan. Toivon, että mekin saamme pitää sen myös ainiaan.

Jostain syvältä alitajunnasta putkahti mieleeni tuo yllä oleva loru ja soi laulun tavoin korvamatona, kun tapasin hiljattain ystäväni. Tutustuin häneen aloittaessamme yhtä aikaa yhteislyseon ensimmäistä luokkaa. Aikaa ensi tapaamisestamme on kulunut käsittämättömän paljon, kokonainen ihmisikä -

liki kuusikymmentä vuotta.

Asuimme aikoinaan naapuripitäjissä. Kyläilymatka oli silloisissa olosuhteissa melko pitkä ja vaivalloinen, tapasimmekin koulun ohella lähinnä loma-aikoina. Mikä yllättävää ja hauskaa - nykyisin asumme edelleen naapuripitäjissä (kaupungeissa) ja kyläily matkakin on suurin piirtein samoissa lukemissa. Kaikki nämä menneet vuodet olemme olleet yhteyksissä tavalla tai toisella. Nykyisin tapaamme silloin, kun se sopii molemmille, mutta vaihdamme kuitenkin viestejä tiuhaan tahtiin, lähestulkoon päivittäin.

Olen hyvin onnekas, että minulla on tämä ystävä. Tämä lapsuudesta alkanut ystävyys tuntuu rauhallisena ja turvallisena olona kehossa ja mielessä.   Voin luottaa häneen kaikissa tilanteissa. Minun on helppo rentoutua hänen seurassaan ja nauttia yhdessä olosta, kun huomio ja energia ei kulu varuillaan oloon ja suojautumiseen. Luottamuksen tilassa pystyn olemaan avoimesti oma itseni olematta liiaksi huolissani siitä, tulenko hyväksytyksi tai satutetuksi.

Minulla on myös ystäviä, joihin olen tutustunut aikuisena. Olen huomannut, että  nämä ystävyyssuhteet ovat erilaisia kuin lapsena solmitut. En ole sidottuna siihen, millainen olen aina ennen ollut, vaan minut otetaan sellaisena kuin  olen. Se on myös jollain jännällä tavalla vapauttava tunne, koska ystävyys etenkin aikuisiällä on itse valittu, vapaaehtoisuuteen perustuva, luottamuksellinen suhde.

Aikuisena, ja etenkin iäkkäämpänä kaksi ihmistä voi kohdata toisensa rennosti olemalla oma itsensä kaikkine tapoineen ja kokemuksineen, mitä on kerännyt matkan varrella.

Ollaan tietyllä tapaa samanarvoisessa tilanteessa, mistään asioista ei tarvitse kilpailla, voidaan jakaa asioita puolin ja toisin luottamuksella, voidaan tukea toista, iloita toisen kanssa  ja olla hyvillä mielin ystävyydestä.

Olen myös hyvin ilahtunut siitä havainnosta, että ikääntyneenä ystävyyden syntymiseen ei ole vaikuttanut kummankaan ikä, sukupuoli, ammatti, jne.  

Merkitystä on sillä, että pyrin kuuntelemaan itseäni ja kehoni tuntemuksia, sillä kehon tuntemukset kertovat usein paljon enemmän kuin mielessä risteilevät ajatukset. Kehon kuuntelun kautta voin oppia tuntemaan kehossani, mikä olisi oikein ja hyväksi juuri minulle ja mikä taas ei. Sen lisäksi avoin, utelias ja myönteinen suhtautuminen elämään ja kas!  Olenpa saanut  yllätettyä itseni ja ystävystynyt ikääntyneenä itseäni huomattavasti nuoremman henkilön kanssa. Tällainen ystävyys on merkittävä asia minulle, sillä se on antanut minulle paljon ja avartanut elämääni monella tapaa. Se on lisännyt suvaitsevaisuuttani ja joustavuuttani ymmärtää muun muassa erilaisia tapoja ja asenteita. Kaiken kaikkiaan – kuin olisin saanut aineettoman lottovoiton.

Olin kirjoittanut itselleni ylös jostain kuulemani tai lukemani lauseen, jonka mukaan mielenterveyttä edistävän ja ylläpitävän ystävyyden voi tiivistää kolmioon, jonka sivuja ovat luottamus, vastavuoroisuus ja hengittävyys.  Ystävyys merkitsee minulle juuri noita asioita. Hyvin tärkeänä pidän luottamusta. Aidossa ystävyydessä molemmat osapuolet arvostavat itseään ja toisiaan sellaisina kuin he ovat ja toimivat luottamuksen arvoisesti toisiaan kohtaan.

Monet ihmissuhteistamme ovat tulleet elämäämme enemmän tai vähemmän annettuna. Ystävyys sen sijaan rakennetaan, joten sitä kannattaa vaalia ja huoltaa, sillä ystävyys voi myös loppua syystä tai toisesta. Kerron tästä aiheesta ajatuksiani myöhemmissä blogeissani.