Äideistä

Jokainen äiti ansaitsee olla juhlittu. Juhlaan on aihetta jo siitä syystä, että sinäkin lukijani olet jonkun äidin lapsi, joku äiti on sinut synnyttänyt.

Jonkun lapsen kohdalla se onkin äidin ainut ansio.

Olen omalla kohdalla pohtinut äititytär suhdetta laajasti ja liki pohjamutia myöten.   Elämän varhaisista vaiheista alkaen lapsen on tärkeää saada rakkautta ja hyväksyntää. Hyväksynnän tulisi kohdistua siihen, kuka lapsi on eikä siihen, mitä hänen vanhempansa haluavat hänen olevan.

Opin lapsuudessa ja nuoruudessa, että tärkeintä on se miltä asia näyttää, ei miltä se tuntuu. Äitini olisi menestynyt ilmeisen hyvin nykyajan arkielämän somessa; nykykultturissa vaikutelma ihmisestä perustuu paljolti siihen, mitä hän on, ei kuka hän on.

Kerronpa miksi ajattelen näin. Pari esimerkkiä siitä.

Avaan iltapäivälehden viihdeosion tai katson tosi-tv ohjelman televisiosta. Joku julkkispari elää hyvää elämää. Joku toinen pari esittelee luksusta pursuavan kotinsa. Jne. Jne. Somessa voi seurata lukuisia niin sanotusti upean ja tavoittelemisen arvoisen elämän reseptejä lähes miltä elämän alueelta tahansa. Liki poikkeuksetta kaikissa näissä tarinoissa ja ohjelmissa henkilöiden antama vaikutelma on tärkeämpi kuin tunteet, minuus, arvot ja aito olemus. Tämä on nykypäivää. Minkä vaikutelman katsoja/lukija saa. Se on se juttu. Palataanpa äitiini. Hänen tahtotilansa oli, että kodin ulkopuoliset tahot saavat hänestä hyvän vaikutelman. Tyttärenä tehtäväni oli kiillottaa tätä kuvaa. Kun aivan varhaisesta lapsuudesta alkaen sisäistää nämä ulkoista vaikutelmaa koskevat viestit, ne seuraavat aikuisuuteen asti; merkitystä on vain sillä, mitä teet, ei sillä kuka olet. Tästä seurauksena aikuisuudessa jää puuttumaan malli terveestä naisesta, joka on sinut elämänsä kanssa. Koskaan ei tullut tilannetta, että olisin ollut äidin maailmassa riittävän hyvä, täyttänyt nämä kovinkin narsistiset vaatimukset ulkonaisista vaikutelmista.

Täysin selvää oli etten voinut korjata äidin näkemyksiä tai ajatuksia mistään asioista. Ymmärsin myöhemmin aikuisuudessani, että tässä äidin ulkopuolisessa vaikutelman vaatimuksessa oli osittain kyse ylisukupolvisuudesta. Sodan ja kaikenlaisen puutteen kokenut sukupolven edustaja eli äitini siirsi kokemansa trauman eteenpäin. Olin isommassa kuvassa vain yksi näistä tämän ulkopuolisen vaikutelman niin sanoituista ”uhreista”. Niin tai näin. Teki kipeää huomata, etten kelvannut ihmisenä, tyttärenä, sellaisena kuin olin. Pitkään meni, ennen kuin tilanne korjaantui.  Asiaa työstäessäni ymmärsin, että minulla oli lupa ottaa tunteet mukaan elämääni. Se aiheutti suurta ristiriitaa. Tietyllä tavalla elämän kuorruttaminen pintapuolisilla vaikutelmilla oli piintynyt tiukasti kaikkeen olemiseen ja tekemiseen. Tästä irrottautuminen oli vaikeaa.

Itsekin äitinä olen varmasti siirtänyt ylisukupolvista kuormaa omille lapsille.   Sitä olen paljon pohtinut. Minulla on äitinä edelleen monia sokeita pisteitä.  Koen velvollisuudekseni itseäni ja lapsiani kohtaan pitää ovia auki toipumiselle. Hyväksyn myös sen, että toipuminen on elinikäistä.

Nykyään peiliin kurkatessani näen pääsääntöisesti aidosti omien arvojen mukaista elämää elävän naisen, isoäidin ja äidin. Ulkopuolisten vaikutelmien vaatimusvuoren lyttäämä tytär on elettyä ja nyt taaksejäänyttä elämää.

Ballerina tanssii blogin kirjoittajan kanssa studiossa suuren kasvojen maalauksen edessä, joka näyttää miehen hämmästyneen ilmeen. Kirkas, lämmin valaistus.

On hienoa, että äitejä juhlitaan erityisenä päivänä. Kuitenkin ihmisenä jokainen uusi päivä on minulle juhlapäivä.

Ja lupa elää aidosti omaa elämää sellaisena kuin on.