Kaaos kaduilla: jalankulkijan selviytymisopas

Tämä kertomus on erityisesti tarkoitettu juuri sinulle, joka mahdollisesti olet tulossa ehkä ensimmäistä kertaa näille tienoille vaikkapa lomailemaan. Jaan tässä omia näkemyksiäni ja kokemuksiani. Itse kukin kokee asiat omalla tavallaan... No, pitemmittä puheitta. Lähdetäänpä liikkeelle Thaimaan liikenteen villiin todellisuuteen. Thaimaan kuuma iltapäivä. Aurinko porottaa, ja kadut täyttyvät kaikenlaisista autoista, moottoripyöristä, skoottereista, lavatakseista, mopotakseista, Grapin ja Linemanin mopoista, minitorikauppiaiden sivuvaunullisista mopoista, pyöräilijöistä, tuktukeista ja busseista… niin, jäiköhän mahdollisesti joku sanomatta?  Kaikki kuitenkin tuntuvat kilpailevan samasta kaistasta. Liikennevalot – jos niitä yleensä on -  vaikuttavat enemmänkin suosituksilta kuin säännöiltä, joita pitäisi noudattaa. Minitorimopojen myyjien/kuljettajien huutelu kovaäänisten kautta, lavataksien tuuttaukset ja muiden autojen tööttäykset, väliin hälytysajoneuvojen kaiken kattava ääni – tämä kakofonia muodostaa kaikenlaisten ajopelien moottorien äänien lisäksi liikenteelle omanlaisensa taustamusiikin.

Liikun pääasiassa jalkaisin. Jo heti ensimmäisellä askeleella kadulle saatoin huomata, että Thaimaan liikenne ei ole vain tapa liikkua paikasta toiseen – se on selviytymistaistelu, jossa rohkeus ja nopea reagointi ynnä hyvässä kulkukunnossa olevat kintut ratkaisevat, miten riskinotto katua ylittäessä onnistuu. Onnettomuuksia täällä sattuu. Ja paljon. Pahimpia aikoja ovat juhlapyhät, kuten uusi vuosi. Paikkakunnan mediassa uutisoitiin, että uuden vuoden 2026  “seitsemän vaarallisen päivän” aikana Thaimaassa kuoli yhteensä 272 ihmistä ja 1 464 loukkaantui liikenneonnettomuuksissa. Ja ihan normaali päivinä täällä raportoidaan onnettomuuksista, joissa on syynä ylinopeus, yleinen piittaamattomuus liikennevaloista - tai säännöistä, tai piittaamattomuus yleensä mistään liikenteessä tapahtuvasta, juopuneena ajaminen, mopoilijoiden puutteellinen turvavarustus jne. Syitä löytyy. Mutta se tästä, sillä tämän maan liikennekulttuurin muutos on  isommissa käsissä, ja tuskin mitään muutosta edes ollaan tekemässä -  edes ajatuksen tasolla.

Näkymiä ns jalkakäytävillä

Ensimmäinen opittava asia – ainakin minulle – oli ensimmäisellä Thaimaan reissulla vasemmanpuoleinen liikenne. Nopeasti tulin huomaamaan, että se olikin helpoin asia. Pelkkä liikkuminen jalkakäytävällä on usein suuri haaste. Sen lisäksi, että jalkakäytävä on täynnä kuoppia, koloja, pylväistä roikkuvia johtoja (!!) ja ties mitä muuta, kulkutila on usein tehokkaasti tukittu. Kauppiaat levittäytyvät huoletta jalkakäytäville. Samoin melkein "kukamuutahansa" oleskelee kadulla, perheet kokoontuvat yhdessä syömään jne. On myös syytä varoa mopoja, jotka surutta huristelevat muun liikenteen ohi jalankulkijoille tarkoitetulla ajotien osalla. Vilkkaasti liikennöityjä, keskeisiä kulkuväyliä ylittäessäni jalkaisin otan aina tietoisen riskin, vaikka ylityskohta on liikennevaloilla varustettu suojatie. Heti, kun viimeinenkin kulkija on pääsemässä tien yli kuvatunlaisessa kohdassa, ampaisee osa mopoilijoista liikkeelle, vaikka heille palaa vielä punainen valo. Jos liikennevaloja ei ole, odotan rauhallisesti, kunnes  näyttäisi tulevan se pieni rako liikenteessä. Siinä kohtaa en epäröi, vaan ampaisen sukkelasti tien yli. Tähän saakka olen päässyt ehjänä tien yli. Oma lukunsa ovat katujen risteykset. Siinä kohtaa toivoisin omistavani aidon ja oikean pöllön pään, joka kääntyisi 360 astetta. Ennen kuin ylitän risteävän kadun, minun todella kannattaa vilkaista taakse, eteen ja sivulle. Ja vielä toisenkin kerran. Joka puolelta voi tulla joku ajoneuvo ja se ajoneuvo tulee yleensä sen suurempia jarruttelematta.

Thapprayan ja Thepprasitin risteys

Valtaväylä Sukhumvitin ylitys jalkapelillä nostaa sykkeen tosi korkealle jo ajatuksen tasolla. Väylän toisella puolen sijaitsee nimittäin urheilukauppa Dechatlon, jonne mielin mennä jossain kohtaa reissua. Rohkeus ei ihan riitä väylän ylittämiseen jalkaisin. Tilaan siis Boltin, että pääsen tien yli. 😊 100 bathia (noin kolme euroa) on mitätön raha turvallisuudesta. Lukuunottamatta muutamaa läheltäpititilannetta, olen jalan kulkiessani ainakin tähän saakka selviytynyt juuri ja juuri ”hengissäpysyen” hektisen liikenteen arjen anarkiassa. Jalankulkijana minulla on mahdollista kulkea kaupunkipaikoissa myös lavataksilla, mopotaksilla, voin hypätä Boltin tai taksin kyytiin… no, siinäpä ne vaihtoehdot ovatkin, jos en hanki omaa kulkupeliä 😉 Lavataksi on halpa ja sen käyttö on helppoa. Nostaa vain käden pystyyn, kun haluaa kyytiin. Lavat kulkevat tiettyjä reittejä. Ne oppii ajan mittaan. Aina voi hypätä toiseen lavaan, jos kyseinen kyyti menee vika suuntaan. Kyyti on halpa, 10 bathia, pitkillä reiteillä 20 bathia. Kannattaa varata sopiva kolikko tai seteli valmiiksi. Lavasta poistutaan painamalla stop nappulaa, ja lava pysähtyy useimmiten samantien. Kyyti maksetaan siirtymällä jalkakäytävän puolelle ja tuikkaamalla bathit auton ikkunan kautta kuljettajalle.

Lavataksi. Kyytiin mahtuu täyteen tungettuna jopa 15 henkilöä.

Lavan sisätilat

Mopotaksi. Taksareita näkee siellä täällä istuksimassa, yleensä kadun kulmissa. Ei maksa mopotaksinkaan käyttö paljon. Noin 50 bathia ja siitä ylöspäin. Itse en käytä mopotaksia kuin siinä tapauksessa, että muuta kyytiä ei löydy ja on pakko päästä kyydillä syystä tai toisesta.  Aiemmalla reissulla asustelin sellaisessa paikassa, jonne lavat eivät kulkeneet. Eikä Bolttia ollut vielä keksitty.  Mopotaksi oli siis ainut nopeasti saatavilla ollut kulkupeli. Joskus mopotaksari oli jonkun asteisessa humalatilassa, joskus kuljettajalla ei ollut antaa edes kypärää minulle matkan ajaksi. Että se siitä mopotaksista.

Mopotaksareita

Bolt. Ollaanpa siitä mitä mieltä tahansa, Bolt on erinomainen keksintö matkustajan kannalta. Lataa vain Boltin appin ja siitäpä sitten tilailemaan kyytiä. Sieltä löytyy eri vaihtoehtoja, mopojakin löytyy ja tietenkin erilaisia/erikokoisia autoja. Kyydin hinta riippuu tietty siitä, millaisen auton valitset ja minne menet. Omalla kohdalla tilaan liki aina joko naiskuljettajan tai premium auton. Premium tulee nopeasti, ja maksaa hiukan enemmän. Maksu on ollut noin 100 bathia, joskus vähän alle tai jonkun verran yli. Ruuhka-aikoina kyyti maksaa enemmän, ja autoa joutuu silloin ehkä odottamaan kauemmin.

Kaiken kaikkiaan Thaimaan liikenne ei ole vain selviytymistaistelu kaduilla, vaan myös ympäristön haaste. Mopojen ja autojen virta tuottaa valtavasti pakokaasuja, jotka kietovat kaupungit harmaaseen usvaan ja tekevät ilmanlaadusta monin paikoin huonon. Liikenteen melu ja saasteet ovat osa arkea, jota paikalliset ja matkailijat joutuvat hengittämään.

Silti kaaoksen keskellä on myös valonpilkahduksia. Julkista liikennettä kehitetään, sähkömopot ja -autot yleistyvät vähitellen, ja monet kaupungit pyrkivät parantamaan ilmanlaatua. Ja kaiken keskellä – torvien sinfoniassa ja mopojen virrassa – Thaimaan liikenne on osa sen ainutlaatuista kulttuuria: elävä, värikäs ja täynnä energiaa.

Ehkä juuri siksi, että se on niin kaoottinen, se jää mieleen. Ja kun sen on kerran kokenut, sitä ei unohda.