Toivo

Olin eräässä tilaisuudessa, jossa Pirkko Mannola (näyttelijä – laulaja – miss Suomi vuodelta

1958) esitti haitarin säestämänä laulun ”Uudet äänet”, josta yksi säkeistö alla.

”Laulu vapaudesta, sun jälkeesi myös soi,

laulu unelmista, joita vaientaa ei voi.

Laulun rakkaudesta, kun laulaa nuoret huulet,

niin silloin jostain kaukaa, sen kauniina taas kuulet”.

Kuulin tämän Turkka Malin sanoittaman laulun ensimmäistä kertaa. Jälkeen päin selatessani

Spotify-palvelua harmittelin sitä, ettei Pirkko ole levyttänyt ko. laulua. Se löytyy kyllä

Spotifysta muiden laulajien esittämänä. Pirkon esitys poikkesi kuitenkin vaikuttavuudessaan

tyystin näistä. Itse asiassa jonkun muun esittämänä laulu olisi saattanut sujahtaa ohi korvieni

kuin mikä-tahansa-humppa, sävel ei ole kummoinen eikä ensi kuulemalta jää ihmeemmin

mieleen.

Pirkon tulkinnassa oli jotain käsittämätöntä, jotain sellaista, että ihokarvani nousivat pystyyn.

Laulun tulkintaan tarvitaan tietty sävelen, soittajan ja laulajan lisäksi laulun sanoitus.

Tämän laulun säkeistöissä voin erottaa muun muassa sanat vapaus, unelmat ja rakkaus.

Näitä sanoja yhdistää eräs sana ja se kuvastaa mielestäni tämän laulun sanomaa.

Se sanoma on toivo.

Mitä sitten on toivo ja mitä se merkitsee minulle?

Vertauskuvallisesti ilmaistuna toivo on se voima, joka kantaa eteenpäin pimeyden läpi.

Se saa uskomaan parempaan huomiseen, vaikka nykyhetki olisi vaikea.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän elämässä voi tulla vastaan yllättäviä elämäntilanteita,

haasteita ja vastoinkäymisiä vaikkapa sairauksien muodossa. Silloin nimenomaan toivo antaa

voimaa ja auttaa katsomaan valoisammin eteenpäin. Minulle toivo merkitsee myös uskoa

siihen, että asiat voivat muuttua.

Omalla kohdalla toivosta on jäänyt mieleeni menneiltä vuosilta lääkärin tokaisu;

”toivoa ei voi ottaa pois”. Kyse oli puolisoni elvytystilanteesta, jolloin kuolema oli valmiina

ottamaan omansa. Siinä kohtaa toivo konkretisoitui minulle; se oli kuin sisäinen voima ja

piti minut järjissäni seuraavat ajat.

Väistämätön tosiasia on, että kuolema kuuluu elämään. Sen yllätyksellisyys saattaa olla

todella musertava, kun se koskettaa lähipiiriä.

Tämän laulun viimeisessä säkeistössä mainitaan elämä ja kuolema ja niitä molempia on

kuvattu siinä kauniisti ja lohdullisesti.

”Et kuolemaa voi väistää, se kerran luonas käy,

et kahlita voi aikaa, sen käsiä ei näy.

Soi laulu elämästä, sen turhaan menneen luulet

ja silloin jostain kaukaa, sen kauniina taas kuulet”.

Elämä ei ole turha, ei kenenkään kohdalla, sillä laulu elämästä on yhtä kaunis, olipa matka

maan päällä millainen tahansa; lyhyt käväisy tai pitkään eletty elämä.

Puolisoni saatiin elvytettyä, mutta hän menehtyi pian sen jälkeen.

Toivo katosi elämästäni pitkäksi aikaa. Jossain vaiheessa mieleeni palautuivat silloisen

perhepappimme lohduttavat sanat, joita olen kantanut mielessäni kuin kallista aarretta:

”Kaikki kääntyy hyväksi ja kaikki kääntyy hyväksi ja aivan kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi.”

(Juliana Norwichlainen)

Nämä sanat auttoivat minua mustimpina hetkinä, ja toivat elämääni valoa ja toivoa.

Nämä sanat ovat auttaneet useasti myös myöhemmin elämässäni ja ne ovat

lujittaneet uskoani siihen, että toivo ylläpitää ja vahvistaa elämänliekkiä ja lopulta kaikki

kääntyy hyväksi.