Keikka Bangkok Hospitalissa

Sanonpa tähän alkuun selvyyden vuoksi. Olisin vallan mainiosti tullut toimeen ilman Hospital kokemusta, mutta sattuneesta syystä jatkan eloani sitä kokemusta rikkaampana.

Täysin mahdotonta tietää, mistä  vatsatautini alkoi; apinarannalta, kuntosalilta, kauppaliikkeestä vaiko jostain tuntemattomaksi jäävästä paikasta. Kun täällä saa äkillisen vatsataudin ihan pyytämättä ja yllättäen, kyseessä on suurella todennäköisyydellä joku bakteeri. Niitä pöpöjä väijyy siellä ja täällä miljardikaupalla. Minulla kävi kehno tsäkä. Onnistuin imuroimaan ilkeimmästä päästä olevan bakteerin. Ruokamyrkytys on myös varteenotettava vaihtoehto. Vaikean ruokavalion takia kokkailen itse  liki kaikki sapuskani condokodissani ehkä turhankin hygieenisesti. Kehoni ei pääse siten totuttautumaan tehokkaasti paikalliseen bakteerikantaan.   Kun katselee ruokamopojen huristelua pitkin ja poikin katuja, kylmäketjun katkeaminen ei liene päällimmäinen asia. Katuruokapaikkoja suositaan kuitenkin paljon eikä ”normaalivatsainen”  ole bakteeriarmeijasta moksiskaan.

Tautini alkoi antaa merkkejään illansuussa, epämukava olo paheni juuri nukkumaan käydessä. Unihiekat karisivat äkillisesti ja täydellisesti, kun vatsa kääntyi ylösalaisin. Ken on sairastanut jonkun trooppisen pöpön aiheuttaman vatsataudin, ymmärtää kyllä ilman tarkempaa kuvailua, mistä on kyse. Kamalin hetki on se, kun äly vielä pelaa ja tajuaa, että jos ei saa pian apua, niin tolkun rippeetkin häviävät ja taju on niin sanotusti kankaalla.

Onnistuin soittamaan vakuutusyhtiöni SOS hätäpalveluun. Vähäisestä ajattelusta siinä vaiheessa kertoo jo se, että soitin thaikkunumerostani, kortille oli ladattu vain 100 bathia. Puheaika loppui ja puhelu katkesi kesken kaiken. Toisessa päässä oli asia jotenkin ymmärretty ja tekstiviestillä ilmoitettiin, että tohtori tulee kotikäynnille. Ehti mennä tunti ja toinenkin, ennen kuin lääkäri saapui.

Tällaisessa taudissa lääkärillä on hyvin rajalliset mahdollisuudet hoitaa potilasta kotikäynnillä, etenkin jos tauti raju, ja etenkin, jos mikään, ei edes pieni teelusikallinen nestettä pysy sisällä. Näin oli kohdallani.

Niinhän siinä kävi, että lääkäri meni menojaan ja hoitotoimenpiteistä, piikistä ja lääkkeistä huolimatta olo huononi. Dramaattisesti. Rekisteröin, että sain huolestuneita whatsapp viestejä ja puheluita condon yhteisöstä, sekä kehotuksia lähteä välittömästi sairaalaan.

Se tolkku. Se ei enää pelannut. Hädin tuskin pysyin jaloillani. Minulla ei siinä kohtaa ollut toimintakykyä.

Kuten aiemmassa blogissani totesin, yhteisössä on se voima. Piti nytkin paikkansa. Mukana näissä talkoissa oli myös thaimaalainen Tai (Condon hlökuntaa), hän oli soittanut ambulanssin. Sitten asiat alkoivatkin rokkaamaan. Tippaletku heilui kuin hypnoosiheiluri pääni yllä kun lanssi mutkitteli Thappraya roadin ruuhkassa pillit ulvoen kohti Hospitaalia. Taisi oikaista väliin jalkakäytäville, meno oli aika kuhmuraista. En ollut henkihieverissä, mutta pillien huudattaminen tämän kylän kaduilla on ainut keino päästä vähän sukkelammin eteenpäin. Olin kuumeinen, hyvin huonovointinen, sekä podin hypokalemiaa aamuyön tunneille saakka.

Sairaalalla on tietty rutkasti kokemusta vastaavantyyppisistä vatsatauti tapauksista. Tiedetään, mitkä lääkkeet todennäköisesti tepsivät. Siinä kohtaa minulla kävikin hyvä tsäkä, nimettömäksi jäänyt ilkiöbakteeri kohtasi vahvempansa. Koska aloin toipua, taudinaiheuttaja bakteeria ei lähdetty selvittämään. Olin ja olen edelleenkin ällistynyt siitä, miten tämän Bangkok Hospitalin hoitoketjun/ konseptin jokaisessa vaiheessa minua hoidettiin äärimmäisen ammattitaitoisesti, tarkasti ja ystävällisesti. Missään kohtaa ketju ei katkennut. Sairaalassa on yksityishuoneet. Kuin hyvässä hotellissa ikään. Siinä tippapullon hidasta tiputtelua tuijotellessani tuli mieleeni suomalainen sairaanhoito ja nimenomaan soten hillitön hallintohimmeli, joka pyörii avaruudessa omalla kiertoradallaan. Ja kansalaisten rahanmeno; kaikki soteen upotetut verorahat molskahtavat jonnekin tuntemattomaan ja loputtomaan Molokin kitaan.

Ei täällä Thaimaassa sairaalahoito ole tietenkään ilmaista. Se saattaa olla jopa hyvinkin kallista, etenkin turisteille. Mutta rahalle saa täydellistä vastinetta. Verrattomana apuna toimii matkavakuutus, se on erinomainen matkakaveri. Itse en tohtisi lähteä viittäkymmentä kilometriä kauemmaksi kotipihasta ilman sitä.

Bangkok Hospitaalissa on töissä suomalainen tulkki – miellyttävä yllätys tämäkin. Olin järkikultani palatessa jo ehtinyt miettiä hieman kauhunsekaisin tuntein, mihin kaikkiin lomakkeisiin olin raapustanut allekirjoituksen edellisen illan aikana. Tulkin avulla nekin asiat selvisivät mutkattomasti.  Ken tekee sairaalaan lyhemmän tai pitemmän visiitin, saa nimittäin varautua melkoiseen paperiviidakkoon. Jos ei hallitse maan kieltä, eikä edes englantia, tulkkia todella tarvitaan.  Thaikieli ei taivu omallakaan kohdalla kuin kiitoksen sanomiseen, mutta siihen tämä tarina onkin hyvä lopettaa.

Eli, iso kiitos kaikille sairausepisodiini osallistuneille!  Kob khun ka!