Ihmiskoe

Ihmiskoe tuli  mieleeni muutama päivä sitten, kun tungeksin eräässä virastossa  satojen muiden, eri kansallisuuksia olevien ihmisten joukossa. Tässä ihmislaboratoriossa - mikä paremmin tunnetaan nimellä maahanmuuttovirasto tai immigration – vierähtikin kokonainen päivä.

Chonburi Immigration Bureau entrance with glass doors, adorned with yellow and white fabric. Blue and purple signage with text in multiple languages.

Pandemian aikana turisteilta tulleet tulot olivat olemattomat. Vauhdittaakseen tulovirtaa pandemian jälkeen Thaimaa muutti turistien maahantulosäännöksiä melko radikaalisti. Passi ja hammasharja ynnä meno-paluulippu riittää mainiosti Suomen kansalaisen 60 päivän viisuttomaan oleskeluun tässä hymyjen maassa (ko. päivät lasketaan maahan saapumisesta).

Jos mielit pitempää oleskelua, sekin on mahdollista. Voit anoa 30 päivää lisäaikaa Immigration-viranomaiselta, jos sen lisäksi olet valmis osallistumaan ihmiskokeeseen.

Ai, siis mikä ihmiskoe? Ja mitä em kokeeseen osallistuminen edellyttää?

Annan yhden vinkin. Kun noudatat sitä, selviät kokeesta ns. pää selvänä ja ehjin nahoin. Eli vinkkinä ex-pääministeri Marinin sanoin: Pitäkää pää kylmänä boomerit!

Saapuessani Thaimaahan olin päättänyt hakea nuo 30 lisäpäivää. Jos ja kun saavun tänne uudelleen, kokemuksesta viisastuneena toimin toisin. Mutta turha mennä asioiden edelle. Kaikki aikanaan.

Olin kuullut Immigrationissa asioineilta henkilöiltä tarinoita, jotka eivät liiemmin imartele ko.virastoa. Niinpä päätin olla hyvin huolellinen virastoon vietävien dokumenttien hankkimisessa ja niiden pilkulleen oikein täyttämisessä. Suurena apuna tässä oli condon henkilökuntaan kuuluva Tai.

Lähdin siis heti aamusta rohkein mielin askeltamaan kohti virastoa paperinipun kera. Heti viraston ulko-ovella tuli täystyrmäys. Loputtoman pitkä jono kiemurteli kuin Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkatavarahihnan jumiuduttua. Kun vuorollani pääsin tiskille, virallisen  ja huom!  hymyttömän virkailijan luo, hän selasi paperit, tökkäsi ne minulle takaisin katsomatta minuun, pinon päällä jonotusnumero. Älysin sentään kysyä, mihin menen. Edelleen katsomatta minua, hän heilautti kättään oven suuntaan.

Siis ulos. Ja seuraavaan jonoon.

Tästä jonosta selvisin melko sukkelasti. Dokumentit kirjattiin katsotuiksi ja päälle niitattiin käsin kirjoitettu lappu. Nyt oli mentävä kopiokone jonoon, piti saada kopio tuosta käsin kirjoitetusta lapusta.  Ja sitten taas informaatiotiskille kiemurtelevan jonon jatkoksi. Tiskillä sain uuden jonotusnumeron ja sen kera lampsin toivorikkaana isoon saliin. Enää tarvitsi luovuttaa dokkarit, saada leima passiin ja maksaa 1900 bathia.

No. Kuinkas siinä kävikään. Tasan 50 henkilöä ennen minua jonotti samaa asiaa.

Näytöllä Pattayan maahanmuuttoviraston jono-kuitti, numero 1A092, odotusaika 50. QR-koodi, päivämäärä 5.3.2025 klo 09:45.

Huokasin kuitenkin helpotuksesta. Ilmastointi toimi ja sain istumapaikan peltipenkillä. Olipa kerrankin tilaisuus tarkastella ympäri maailmaa tänne saapuneita ja ihan kaikenlaisia ihmisiä. Sehän sopi analyyttiselle ja ns.takapenkkiläiselle sivustaseuraaja luonteelleni.

Tässä ihmiskokeessa saattoi helposti nähdä porukasta ne, joiden kärsivällisyys oli todella koetuksella. Joku – ehkä ensikertalainen -  laukkasi ympäri salia kuin hevonen raviradalla huomatakseen sen pian turhaksi. Asettui jossain kohtaa nojaamaan seinään alistunut ilme silmissään. Muuan mies vieressäni vilkaisi jonotustaulua, sen jälkeen rannekelloaan, taas taulua, kelloa, taulua, kelloa…näin hän toimi varmaan tunnin ajan. Teki mieleni sanoa hänelle, että ei se aika kulu sen nopeammin, vaikka kuinka tuijotat tiukuasi. No. Hän luovutti jonotusnumeron vilkuilun jossain vaiheessa ylen lasittunut ilme silmissään.

Tähän väliin tulikin viraston ruokatunti. Porukka ulos ja ovet kiinni. Kun klo 13 ovet avattiin, minua edellä oli enää 35 henkilöä. Ilmeisesti viraston väki virkistyi saamastaan energiasta ja työn tahti tiivistyi. Viraston seinällä on iso kuvallinen organisaatiotaulu, jota joutessani tutkailin. Työntekijöitä noin 50. Jokaisella näytti riittävän runsaasti tekemistä. Joku vei paperinippua tuohon suuntaan, toinen toi takaisin. Joku leimasi dokumentteja, jotka joku vei johonkin. Henkilötiedot katsottiin koneelta, mutta kaikki passin liitteeksi tuleva kirjoitettiin käsin.

Tähyilin viraston ovea, jossa komeili iso kyltti. Siinä selväsanaisesti kiellettiin lahjat (lue lahjonta). Niinpä.

Chonburi Immigration "No Gift Policy" sign on a stand, featuring an official's photo and multilingual text, set in a brightly lit room.

Kun sitten vihdoin viimein pääsin luukulle, ja sain maksettua, passi jäi virkailijalle. Sain lapun kouraani, jossa luki 1pm. Virkailijan saatesanat kuuluivat, että passin saa tunnin kuluttua leimattuna. Tuossa vaiheessa olin tyytyväinen. Saan passini samana päivänä!  Olin kuullut, että joku oli joutunut asioimaan kolmena päivänä saadakseen oleskeluluvan pidennyksen.  

Niinhän siinä sitten kävi, että kello oli minuuttia vaille sulkemisaika, kun virkailija asteli kieltämättä hieman hermostuneen ihmisjoukon eteen. Komensi ensin tuiman näköisenä kaikki kauemmaksi ja alkoi sen jälkeen luetella numeroita. Numero 92. Siinä se oli. Passi ja 30 lisäpäivää leimattuna!

Jälkeenpäin mietin tätä immigration'in  ”ihmiskoetta”.  Sellaista koemme itse kukin joka päivä ollessamme jossain tekemisessä toistemme kanssa. Joskus joku osapuoli saattaa hieman ottaa nokkiinsa, jos hänen kaavailemansa juttu ei mene hänen mielensä mukaan. Immigrationissakin sen huomasi hyvin.

Itse olen saanut sielunrauhaa, tyyneyttä ja levollista mieltä kulkemani matkan varrelta. On asioita, joihin ei voi juurikaan vaikuttaa.  Silloin kannattaa pitää pää kylmänä. Samoin mahdolliset toisten henkilöiden pahantuulen tölväisyt, vinoilut ja muut ankeudet  kannattaa myös sivuuttaa tyynin mielin. Voi istua kuin lintu langalla ja seurailla elämänmenoa. Eikä tarvitse stressata sen kummemmin oikeastaan mistään. 😊