Huhtikuu on kuukausista julmin

Noilla yllä olevilla sanoilla alkaa T.S Eliotin The Waste Land (Autio maa), runoteos on vuodelta 1922.

---------------

Patikoin usein lähellä meren rantaa olevalla luonnonsuojelualueella. Muutama päivä sitten lumi ja jää oli pääosin sulanut alueen metsistä, siellä täällä kiilteli joku jäinen laikku tai lumikasa varjoisassa paikassa. Rantaa lähestyessä polut olivat jo kuivuneet.

Metsäpolku

Rannan harmaanruskeaan ruovikkoon sukeltava puusilta oli toisin paikoin kallellaan jäiden jäljiltä.

Taivas hehkui tuona päivänä sinisenä kuin teräs. Ilma oli kuitenkin väsynyt pitkän ja raskaan talven jälkeen, eikä tuulesta ollut tietoakaan.

Kävelin hitaasti korkeiden järviruokojen reunustamaa puusiltaa pitkin. Mielessä oli helpotus pitkän

ja raskaan talven päättymisestä ja samalla ilo tulevasta kesästä. Ennen kesää on kuitenkin kevät.

Ruovikko

Pysähdyin puusillalla ja istuin sinne rakennetulle penkille. Olin nyt korkeiden, kaiken peittävien järviruokojen keskellä piilossa kaikilta ja kaikesta. Muuttolintujen siluetteja kaarteli taivaalla. Kuulin lintujen törähdyksiä, liverrystä, huilun soittoa, sirkutusta. Järviruot kahahtivat väliin jonkun siivekkään etsiessä mahdollista pesäpaikkaa tai ravintoa.

Saima Harmaja kuvailee kevään tuloa esikoisteoksessaan Huhtikuu vuodelta 1932: On huhtikuu. On vaikein aika maan. Nyt kevät itkee luomistuskissaan.

Mietin, miten oikeassa Saima Harmaja olikaan. Keväällä kaikki alkaa alusta, luonto luo nahkansa uudelleen, joskus kivuliaasti monen takatalven ryydittämänä, joskus luonto nauttii jo varhain keväällä auringosta ja lämmöstä. Muistan hyvin elävästi, miten lapsena riemuitsin kevään tulosta; maan väkevästä tuoksusta sen vapauduttua lumen ikeestä, rentukoiden koristelemista ojien reunoista, hauraan läpikuultavasta

kevään valosta.

Oman kokemukseni mukaan huhtikuu oli koronan riehuessa vuonna 2020 erityisen julma kuukausi erilaisten arkea rajoittavien määräysten vuoksi. Kuvat ikäihmisistä ikkunoiden takana. Kuin häkkiin suljettuja, itsemääräämisoikeuden menettäneitä hylkiötä, joita suojeltiin taudilta. Kuitenkin oli paljon ikäihmisiä, jotka suojelusta huolimatta menehtyivät tautiin ja olivat lähdön hetkellä yksin, läheisiä ei päästetty jättämään hyvästejä.

Synkät mietteeni keskeytyvät, kun puusillan aidan päälle istahtaa kaukaa saapunut pikku visertäjä. Olemme molemmat siinä hetkessä aivan hiljaa ja liikkumatta, kunnes lintu päättää kertoa jotakin. Ilmoille tulvahtaa kaunis sävelmä. Liverrys kohoaa järviruokojen yli kohti kirkasta taivasta.

Ja samassa lintu lennähtää tiehensä. Nousen keventynein mielin jatkamaan matkaa.

Jätit hienon jäljen itsestäsi, ajattelen lintua. En voi kehua uskonasioillani, en ehkä ole edes kovin hengellinen. Taisin kuitenkin kohdata jonkun korkeamman voiman sanansaattajan ja huhtikuuni sai uuden, ilon siivittämän sävyn lyhyestä, ohikiitävästä hetkestä.