Ihana valo

Tulkoon valo!

Olen varmaan yksi monista, joka on hokenut kuluvan talven ja takatalven aikana tätä kuin mantraa. Tulkoon valo! Jostain kumman syystä kulunut talvi on tuntunut loputtoman pitkältä ja pimeältä. Kuin olisi katsellut ulko maailmaa likaisen ikkunan lävitse. Mietinkin, voisiko ikääntyminen selittää valon määrän vähentymisen kokemusta.

Nettiä selaamalla selviää, että 40-vuotias tarvitsee kaksi kertaa enemmän valoa kuin 20-vuotias ja 60-vuotias puolestaan neljä kertaa enemmän. Syy on mekaaninen – silmän linssi ja verkkokalvo vanhenevat ja niiden toiminta heikentyy.

Omalla kohdalla tiedän takuuvarmasti tarvitsevani valoa ympäri vuoden ja paljon. Syksyllä iltojen pimentyessä alan vaipua horrokseen. Valon edelleen vähentyessä – ja nimenomaan on kyse luonnonvalosta – muistutan enenevässä määrin zombieta. Kehon ulkoiset ja sisäiset liikkeet muuttuvat.  Esimerkkinä lähtö lenkille; pimeänä päivänä pelkkä pukeminen tapahtuu kuin hidastetussa filmissä. Myös kognitiiviset kykyni  hapertuvat. Saatan uppoutua lukemiseen, mutta muunlainen aivojen rasittaminen saattaa tuntua hetkittäin haastavalta. Kyse ei ole masennuksesta. Ei vaan huvita.

Alkuvuoden pitkällisen infektiokierteen takia matkustaminen valon ääreen jonnekin etelään ei tullut omalla kohdalla kyseeseen. Valo on nimittäin pääasiallinen syy, miksi pimeän aikaan halajan ja usein myös matkustan pitemmäksi aikaa auringon alle.

Tänä keväänä katsoessani allakkaa, juuri silloin kun kevään olisi kuulunut alkaa ja valon tulla esiin, niin harmaat aamut jatkuivat ja jatkuivat. Ankeuttajana toimi tehokkaasti takatalvi, toinen toisensa perään. Tähän loputtomien hämärien aamujen kohtaan tulikin ystävältäni yllättävä kysymys; lähtisitkö ihan extempore lyhyelle reissulle valoisaan paikkaan?

Sen enempää miettimättä vastaisin välittömästi – ja myöntävästi.

Ja niinpä koneen saavuttua määränpäähänsä, ulos tullessa oli vastassa ihana, ihmeellinen valo! Kaikkialla värejä, kukkivia puita ja pensaita, ja niiden huumaavaa tuoksua.

Kukkiva puu

Ihana puu.

Pari päivää meni valoon totutellessa, mutta nopeasti ja selkeästi saatoin havaita, mitkä olivat valon vaikutukset ikääntyvään kehooni ja mieleeni. - Blogin alussa mainitsemani likaisen ikkunan sijaan näin ulkomaailman kirkkaaksi pestyn ja puhdistetun ikkunan lävitse.  Värimaailma oli sellainen kuin sen kuuluikin olla.

- Vaikka valontarpeeni yli kuusikymppisenä lienee nettitiedon mukaan nelikertainen kaksikymppisiin verrattuna, näin auringonvalossa kaiken hyvin kirkkaana ja selvästi.

- Mitä tuli mielialaani, mieleni kävi jonkunlaisen vaahto- tai harjapesun lävitse ja häivytti pois sinne pesiytyneet hämärän rippeet. Luonteelleni tyypillinen ilo pääsi esiin ja hymy oli herkässä. Olo oli kepeä, samoin askel. 

- Vuoristovaelluksella koin adrenaliinin puhkuvan sisälläni, ja tunsin jälleen eläväni! Toki auringon alla asuvan ystäväni vaellusseura myös ilahdutti suuresti.

Vuoristossa

Matkalaiset

- Olen luokitellut itseni melko introvertiksi ja jollain tapaa erakkoluonteeksi ja olen uskotellut itselleni, että tämän takia matkustan useimmiten yksin.

Mutta kas! 

Olikin todella mukavaa olla reissussa hyvässä seurassa. Sosiaalinen puoleni oli sittenkin olemassa ja ilmeisesti voi kohtuu hyvin.

Voisin jatkaa tätä valon vaikutusluetteloa vielä monta sivua. Siitä saattaisi seurata pitkä litania itsestäänselvyyksiä ja jopa latteuksia, eli en jatka.

Sen sijaan toistan alussa mainitsemani.

Yksinkertaisesti ja selittelemättä; olen kokenut aina ja koen edelleen, että valossa olen eniten elossa.

Silloin lepotilassa uinuvat energiat ja serotoniinit kolahtavat kohdilleen, samoin auringonpilkut nenän päähän, ilo silmiin sekä hymy huulille. Kaikki tämä tapahtuu luontevasti ja pakottamatta.

Sitä se tekee, ihana, ihmeellinen valo!

Kiitos @myarchipelagodream  Kiitos @sunnu1