Ristintie

Ruhe sanfte, sanfte ruh! Ruht, ihr ausgesognen Glieder! (Rauhallista, rauhallista lepoa. Levätkää, te uupuneet jäsenet!)

Näin laulaa kuoro Matteuspassion lopussa. Vavahduttava, täynnä tunteita oleva Bachin mestariteos soi pääsiäisen aikaan. Siinä kuuluvat tuska, kärsimys, mutta myös toivo.

Sana passio (lat.) tarkoittaa intohimoa, mutta myös kärsimystä.

Topi Linjama on kirjoittanut kirjan Matkaopas Matteus-passioon. Kirkko ja kaupunki lehden haastattelussa (03.2021) Linjama kertoo, että Matteus-passio puhuu hänelle hylätyksi tulemisesta ja hän kehottaakin eläytymään toisen osaan. Hän suosittelee myös passion kuuntelijaa tarkkailemaan sitä, millaisia tunteita musiikki herättää.

Mietin kirjailijan kehotusta selatessani somea. Eräässä julkaisussa näin rinnakkain kaksi kuvaa. Toisessa kuvassa istuu paavi kultaisessa tuolissa. Viereisessä kuvassa on kaksi luurangonlaihaa lasta, isompi heistä kantaa pientä sylissään. Syvä kärsimys näkyy heidän kasvoiltaan. He ovat kuolemassa nälkään.

Ottamatta kantaa manipulaatioon kuvien sisältämä symboliikka pysähdyttää. Siihen ei ole mitään lisättävää eikä mitään poisotettavaa, se tekee sanat tarpeettomaksi. Ihan kaikki sanat.

Aurinko laskee mailleen

Olin aiemmin kuullut joitain osia Matteus passiosta, nyt Linjaman haastattelun innostamana kuuntelin tämän mahtavan musiikillisen järkäleen kokonaisuudessaan.

Linjaman kehotteen mukaan keskityin kuunnellessani myös pohtimaan, mitä tunteita ja mitä ajatuksia passio minussa herättäisi.

Mietin kärsimystä ja toivoa. Molemmat, kärsimys ja loppuun kulunut toivo kuvaavat mielestäni nälkään kuolemassa olevien lasten tilannetta.

Matteus-passion keskeinen sanoma kertoo yhden henkilön kärsimyksestä. Siinä puhutaan myös ristintiestä, joka mielestäni kuvaa pitkittynyttä kärsimystä.

Jokaisella meillä on iästä riippumatta oma ja omanlaisensa ristintie. Niitä ei voi vertailla keskenään, koska olemme ihmisinä erilaisia. Toisen tuntema harmitus voi tuntua toisesta isolta kärsimykseltä.

Oma ristintieni tuntui jollain aikavälillä suunnattoman raskaalta. Oli sellainen olo, ettei tämä kärsimys lopu ikinä. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että tuolloin kohdallani oli kyse siitä, että toivo oli loppumaisillaan.

Mietin edelleen Linjaman kehotusta eläytyä toisen osaan. Somen luurangon laihoja lapsia katsoessani tunnen suurta myötätuntoa näiden ja lukemattomien muiden lasten ja ihmisten kokemasta kärsimyksestä, ja samalla koen tuskaa omasta riittämättömyydestäni, ja nimenomaan siitä, miten vähän voin tehdä auttaakseni.

Pohdin myös sitä, että vaikka toisen kokemaa tai tuntemaa kärsimystä ei voi kukaan toinen ihminen täysin käsittää, niin jollain tasolla kärsimyksen ymmärtäminen antaa tilaa toivolle. Ehkäpä kärsimys ja toivo kulkevat kuitenkin käsi kädessä, tai ainakin rinnakkain.

Olen itse kokenut saaneeni apua ristintielläni juuri silloin, kun viimeinen ruohonkorsi oli katkaisemassa selän. Toivo palasi elämääni. Omalla kohdallani Matteus-passion tärkein sanoma lieneekin pyrkimys entistä suuremmalla intensiteetillä eläytyä toisen osaan tavallisessa arjessa. Koskaan ei ole liian aikaista tai liian myöhäistä olla lievittämässä kärsimystä tai olla tuomassa toivoa. Siihen ei välttämättä tarvita sanoja. Ystävällinen katse tai hymy. Läsnäoloa, kuuntelua ja todellista ymmärrystä.

Ristintie voi silloin muuttua ilon ja toivon tieksi.