top of page

Tule tule hyvä kakku älä tule paha kakku

  • vanhuudestavapaa
  • 23.3.
  • 2 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 25.3.

Otsikossa on lasten hiekkalaatikkoloru. Kun kakku sanan tilalle pannaan hormoni, niin päästään tämän blogin aihioon. Se on dopamiini. Sitä kutsutaan myös mielihyvähormoniksi. Kyseessä on kuitenkin välittäjäaine eikä suoranaista mielihyvää tuottava hormoni.


Dopamiini on monella tapaa jännä ”hormoni”. Se voi olla hyvä että paha.  

Dopamiinin tiedetään olevan yksi merkittävimmistä toiminnan motivoijista. Sen mekanismit tuottavat palkinnon loppuun saavutetusta työstä. Omalla kohdalla mainiona esimerkkinä edellä mainitusta toimii parin tunnin treeni kuntosalilla. Hyvän treenin jälkeen dopamiini eli mielihyvä suorastaan kiehuu pään sisällä.


Henkilö soutulaitteessa kuntosalilla. Taustalla vihreitä puita ja kuntolaitteita. Henkilö keskittynyt harjoitteluun, pukeutunut urheiluvaatteisiin.
Henkilö soutulaitteessa kuntosalilla. Taustalla vihreitä puita ja kuntolaitteita. Henkilö keskittynyt harjoitteluun, pukeutunut urheiluvaatteisiin. Kuva Tanja Valikainen.

On kuitenkin tapahtunut paljon ja pitänyt tehdä paljon ennen tämän euforisen olotilan saavuttamista. Olen rehkinyt neljäkymmentä vuotta kuntosalilla enemmän tai vähemmän tarmokkaasti. Reilu vuosi sitten havahduin pohtimaan kehoni toimintakyvyn rajoituksia. Ärhäkkä virus ja sitä seuranneet jälkitaudit olivat juuri kurittaneet kehoani. Salille ei ollut mitään asiaa liki kolmeen kuukauteen. Taudeista toipunut kehoni oli yksinkertaisesti voimaton ja mieleni liikkeet kävivät vähintäänkin hitaalla. Jotain aivotoimintaa oli kuitenkin jäljellä. Niitä näitä pohtiessani mieleeni tulvahti kauhunsekainen oivallus tulevaisuudesta. Tämmöistäkö se tulisi olemaan, kun on vanha. Mieleni kauhugalleriassa vilisi filminauhana hoitoa vaille jätetyt haurausoireyhtymää potevat vanhukset.


Jonkun sorttinen turhautuminen ja tympääntyminen salihommiin oli oirehtinut mielessäni jo jonkun aikaa ennen edellä kerrottua tautikierrettä. Kulkutaudit olivat ilmeisen tarpeellisia kohdallani. Ilman kuntoni reilunpuoleista romahdusta en olisi nyt erinomaisessa fyysisessä kunnossa. Ja ah – tämä kaikki edellä mainittu on minun jälkiviisaana helppo todeta.  Jälkiviisaushan on Konsta Pylkkäsen sanoin ”kaikista viisain ja imelin viisauven laji… Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa ja kahtoo taaksepäin”.

Ja sillä lailla…

Kavuttuani pois tautivuoteelta ynnä horror tunnelmistani aloitin päättäväisesti treenaamisen. Aloitin sen ottamalla yhteyttä Aarneen. Tiesin hänen PT taustastaan. Pyysin apua. Siitä se sitten lähti. Aarne on valmentanut minua jo vuoden.

Se on ollut erittäin hyvä vuosi elämässäni monella tapaa. Valmennus jatkuu edelleen. Olen saanut valmennuksesta hurjasti lisää motivaatiota. Terveenä ja hyväkuntoisena pysyminen on minulle merkityksellistä. Kuntosali edustaa kehoni toimintakyvyn ylläpitoa ja samalla toimintakyvyn parantamista.

Jos siis hyvä dopamiini vähintäänkin tukee motivaatiota saada aikaan mielihyvää aiheuttavia asioita elämässä, sillä on myös kääntöpuolensa. Maallikkona puhun tämän "hormonin" ominaisuudesta. Hyvä ja paha dopamiini.

Tiktokin ja reelsien aikakaudella mikään ei saisi kestää kahta sekuntia kauempaa. Mielihyvä halutaan välittömästi. Kuntosalilla mielihyvähormoni ei ala hyrräämään heti, ei ensimmäisellä eikä toisellakaan käynnillä. Eli tässä astuu esiin paha dopamiini. Pahan dopamiinin taltuttaminen vaati ainakin minulta oman pään sisäistä hallittua ja hillittyä motivaatioita ja sinnikkyyttä jatkaa päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen. Eikä tekosyitä. Hauis ei pullahda tuosta noin vaan esille. Sen eteen pitää nostaa puntteja tai mitäikinätahansa harjoitteita.


Vanhempi nainen treenaa punaisissa vaatteissa nostamalla käsipainoa kuntosalilla, heijastus peilissä. Ilmapiiri keskittynyt.
Vanhempi nainen treenaa punaisissa vaatteissa nostamalla käsipainoa kuntosalilla, heijastus peilissä. Ilmapiiri keskittynyt. Kuva Tanja Valikainen.

Mutta hyvä lukijani: jos aloitat tavoitteellisen treenaamisen, voin luvata sinulle. Se päivä tulee, kun lähdet salilta hyvän treenin tehneenä kepein askelin ja pää pilvissä, täynnä mielihyvää. 


Dopamiiniilla on siis merkittävä osuus mielihyvän ja motivaation tuottajana, toki tähän hormonisoppaan tarvitaan myös serotoniinia, endorfiinia ja oksitosiinia, jotta vaikutus olisi taattu. Varoituksen sana! Ken tätä keitosta maistelee, voi jäädä siihen koukkuun. Kuntosalin lisäksi harrastan monenmoista liikuntaa, kuten eräilyä. Muutakin elämää on. 😊

Näistä ja monesta muusta terveyteen liittyvästä asiasta jutellaan jatkuvasti Aarnen kanssa.

Kaiken kaikkiaan: minulla on aito halu kohdella omaa kehoa kunnioittavasti, ystävällisesti ja ymmärtäen sen ajoittaiset rajoitukset. Haluan myös kiittää kehoani tähän astisesta, varsin pitkästä ja suht hyvästä yhteistyöstä!

Tämä kehoni on nimittäin ainoa keho, mitä voin käyttää tämän elämäni aikana.

 

 

 
 
 

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Commentaires


bottom of page