Tarinoita tästä maasta

Kun kerrotaan tarinoita jostakin, jotain jää  avoimeksi, jotain jää aina kertomatta. Toistamiseen kerrottuina tarinat myös muuntuvat eivätkä mitkään tarinat ole lopullisia totuuksia. Niihin jää aukkoja, joita ajan saatossa joko itse tai joku toinen täydentää.

Niin. Tässäpä aasinsiltaa eli edellinen blogitarinani täältä Thaimaasta saa nyt jatkoa ryyditettynä vähän eri tulokulmalla.

Olen kulkijaluonne. Sosiaalinen introvertti. Vähän erakko, ainakin toisinaan. Lukuisia vuosia olen kulkenut milloin missäkin, ja  pääasiassa yksin. Olen kävellyt monen moisia teitä, polkuja, vuoren rinteitä, katuja ja rantoja. Niitä tallatessani olen nähnyt kaikenlaisia perheitä, pariskuntia, miehiä, naisia, lapsia, yhdessä tai yksin kulkijoita. Myös hyvin erilaisia yhteisöjä. 

Sydän

Yhteisöä voisi kuvailla tai määritellä joukoksi, joita yhdistää jokin yhteinen asia. Monessa vierailemassani paikassa ulkomailla on yhteisö, joka koostuu ns. ulkosuomalaisista, eli ihmisistä, jotka ovat tulleet asumaan tai muutoin viettämään aikaa kyseessä olevaan paikkaan lyhemmäksi tai pitemmäksi aikaa. Isommissa suomalaiskeskittymissä on Suomiseura, jonka sisällä, laidoilla tai kokonaan ulkopuolella  on useita pienempiä yhteisöjä. Kuten vaikka taidekerho tai golfaajat. Tämmöinen mikroyhteisö voi muodostua myös saman asuinalueen tai asuintalojen suomalaisista. Tämänhetkisessä asuinpaikassani on juuri tällainen suomalainen mikroyhteisö.

Joskus tällainen yhteisö on sisäänlämpiävä, nihkeästi uuteen tulijaan suhtautuva, ja siis omissa ympyröissään pyörivä.

Mutta, onko tosiaan näin?

Asioilla tuppaa olemaan monta puolta, monta monessa.  Eräs puoli tässä asiassa on oma mieli. Mieli on siitä jännä, että se luo erilaisia olettamuksia. Näkee mitä haluaa nähdä, kuulee mitä haluaa kuulla. Mieli voi pitää kiinni vaikkapa yhteisöjä koskevista, yllä mainituista pinttyneistä ennakkoluuloista.

Näillä huudeilla asuessani yllä mainitut olettamukset ja luulot sisäänlämpiävästä yhteisöstä voi heittää kepeästi romukoppaan. Olen ollut hämmästynyt, mutta myös hyvin iloisesti yllättynyt siitä aidosta välittämisestä, toisen ihmisen huomioon ottamisesta ja ystävällisyydestä, mitä olen nähnyt, kuullut tai kohdannut täällä päivittäin, alkaen tasan siitä päivästä, kun saavuin tänne pian neljä viikkoa sitten.

Sukupuoleen katsomatta jokainen tämän yhteisön tyyppi on eri taustoista tullut, eri ikäinen, jne. jne. Yhteisö on heterogeeninen ja  kuitenkin jollain jännällä tavalla yhtenäinen, toisiaan tukeva ja auttava.

Sydän oikeassa paikassa  

Kaikista suurin yllätys itselleni oli se, miten kulkija/yksinluonteeni solahti vaivattomasti  tähän porukkaan mukaan. Kuin olisin aina ollut siinä.

Ryhmän henki. Siitä se varmaan  johtuu. Se  on vastaanottavainen, hyväksyvä ja suvaitsevainen, jokainen saa ja voi olla tässä yhteisössä omana itsenään. Samalla kun tämä ”aineeton henki” ylläpitää ryhmää, se voimaannuttaa jokaista siinä mukana olevaa. Ja se onkin nähdäkseni samalla tämän yhteisön vahvuus.