Vielä

Se alkoi soida korvamatona.

”Sinähän näytät vielä hyvältä ikäiseksesi!”

”Sinähän voit vielä harrastaa eri asioita ja matkustella.”

”Sinähän olet vielä terve ja hyväkuntoinen.”

Hyvää joulua kaikille lukijoilleni!

Näytät vielä hyvältä ikäiseksesi. Ensi kuulemalta pidin tätä minulle osoitettua lausetta positiivisena, ehkä hieman imartelevana.  Jokin siitä kuitenkin jäi raksuttamaan mieleeni.

Voit vielä harrastaa ja matkustella. Olin vastaamassa hymyillen ja hyvillä mielin, että näin asia on, mutta nielaisin kommenttini, sillä se jokin särähti korvissani.

Olet vielä terve ja hyväkuntoinen. Nyt suorastaan jähmetyin paikalleni tämän kuultuani.

Jotain peruuttamatonta oli tapahtumassa.

Vielä. Sana alkoi soida korvissani silloin tällöin, sitten lähes päivittäin. Ja kun tajuntani vihdoin suostui ottamaan tämän sanan vastaan, ymmärsin, että oli elämä ennen vielä sanaa, ja oli elämä vielä sanan jälkeen. Olin nyt ylittänyt tämän rajan, peruuttamattomasti. Elämäni oli siirtynyt vielätodellisuuteen, eikä siitä ollut poispääsyä.

Se oli vain hyväksyttävä tyynesti.

Sana vielä viittasi johonkin tilaan ja samalla johonkin tekemiseen tulevaisuudessa. Kaikkea voisin vielä tehdä, mutta en kauan. Pohdin tätä. Peiliin katsoessa näytän samalta kuin eilen tai toissa päivänä. Tosiasia on kuitenkin, että minä vanhenen. Jos pysyn terveenä ja hyväkuntoisena, varsinainen vanhuuden raihnaus limittyy elämän loppumetreille. Onhan se tosin jonkinlainen dilemma; elää elämäänsä tyynin ja tyytyväisin mielin, kun nurkan takana kolkuttelee vanhuuden varma oireyhtymä. Itseänikö tässä yritin nyt huijata.

Vielä sana tuli elämääni kutsumatta, mutta koska se jäi siihen pysyvästi, aion  ystävystyä sen kanssa.

Sen lisäksi voin ihan muina naisina jatkaa matkaa eteenpäin, huoletonna, kepein askelein.

Mukaillen Michel de Montaigne'n lausahdusta; ”Ajatukseni nukahtavat, jos jään paikoilleni niitä hautomaan. Henkeni ei liiku, ellen käytä jalkojani!”

Levollista joulun aikaa kaikille lukijoilleni!