Kunnossa kaiken ikää

Kuntosalille. Vihdoinkin!

Alkuvuosi on mennyt kohdallani erilaisten virusperäisten

kulkutautien kanssa painiskellessa. Nyt tervehdyttyäni tämä kelpo aikomus kuntosalilla

käymisestä on siis ilahduttavasti toteutumassa. Motivaationi tueksi pyysin tuntemaani

kuntosalivalmentajaa sparraamaan ja tekemään minulle uuden kunto-ohjelman.

Näin olin menetellyt aiemminkin, tosin eri syistä. Sen aikainen valmentajani auttoi minut

kuntoutumisen alkuun erinäisten jalkaleikkausten jälkeen, ja homma toimi joka kerta

pomminvarmasti.

Tautivuoteella maatessani mieltäni alkoi nakertaa ajatus, miksi salilla käyminen näyttäytyy

minulle toisaalta hyvin tärkeänä, toisaalta hieman vastentahtoisena.

Mistä siis kyse?

Onko salilla puurtamisen perusteena aito tahtotilani hoitaa kuntoani, vai onko se pelkkä

rutiini, kenties pakkomielteinen tapa, olenhan kurittanut kroppaani saleilla monta

kymmentä vuotta?

Tai voisiko laajemmin asiaa pohtien olla niin, että terveenä ja hyväkuntoisena pysyminen

on minulle elämänmittainen projekti, jossa kuntosali edustaa kehoni toimintakyvyn

ylläpitoa ja mahdollisesti toimintakyvyn parantamista?

Pohdintani jälkeen kallistuin siihen, että kuntosalilla hikoilu on vahvasti ollut ja on

todennäköisesti edelleenkin osa ”kunnossakaikenikää” suunnitelmaani.

Kieltämättä ajatus kuulostaa sinällään järkevältä ja toteuttamiskelpoiselta. Jokin siinä

kuitenkin ns. mättää.

Yleisesti ja ajatuksen tasolla terveyteen elämän mittaisena projektina sisältyy muutakin kuin

kuntosali. Kaikenlaisia hyvinvointiin liittyviä neuvoja tulvii jatkuvasti joka tuutista, uutiset

noudattavat kaavaa ”toisaalta/ toisaalta”.

Toisaalta on tarkoitus kannustaa ihmisiä terveelliseksi koettuun elämäntapaan.

Toisaalta eri medioissa väijyy pelottavan paljon uutisia uusista tutkimuksista, jotka uhkaavat

hankaloittaa ja ehkä lyhentää itse kunkin elämää. Edellä mainittujen ikävimpien

skenaarioiden yhteydessä annetaan kuitenkin vahva signaali siitä, että noudattamalla

terveitä elämäntapoja saatat ehkäistä ko. terveysongelmat.

Hölynpölyäkö vai totta nämä uutiset ja tutkimukset, ketä tai mitä voi uskoa? Jos ihminen

toimii kaikkien hyvää tarkoittavien neuvojen mukaan ja tekee koko ajan asioita, jotka

lujittavat hänen terveyttään, niin pysyykö hän sitten terveenä.

Entäpä jos omalla kohdallani ”kunnossakaikenikää” tai ”terve mieli – terve ruumis”

tahtotilasta huolimatta sairastun, tarkoittaako se sitä, että en ole riittävästi kuitenkaan

tehnyt asioita oikein, riittävästi tahtonut olla terve?

No. Sen lisäksi, että ”terve mieli – terve ruumis” sanonta on kliseinen latteus, se on

mielestäni myös valheellinen väittämä, tai illuusio. Se ei ota huomioon vanhenemista.

Mieli voi pysyä elämän loppuun saakka terveenä, mutta keho rapistuu vääjäämättä.

Nimenomaan ajatuksen tasolla haikailen ilmeisesti varhaisen keski-iän kehoni

toimintakykyä, vaikka tuntemukset kehostani ja sen toimivuudesta ovat nyt tyystin

erilaisia kuin kolmekymmentä vuotta sitten.

Ikääntymistä ja sen vaikutuksia kehoon on turha kieltää – edes ajatuksen tasolla.

Kaiken pohdinnan tulos on se, että vastentahtoisuus mennä salille ei johdu motivaation

puutteesta. Kyse on kehoni vanhenemisesta ja sen mukanaan tuomista toimintakyvyn

rajoituksista.

Esimerkkinä rajoituksista pahasti nivelrikkoinen polveni.

Pyrkimys häivyttää tämä ikääntyminen ja sen mukana tulevat vaivat on se mieltä painava

ja ”mättävä tekijä”. Sen sijaan toimintakyvyn muutosten ja rajoitusten myöntäminen ja

hyväksyminen vapauttaa mieleni näistä joutavanpäiväistä ajatuksista ja mikä tärkeintä,

vapauttaa minut toimimaan ja tekemään asioita, mitä ikinä olenkin suunnitellut tekeväni.

Keskustelut kuntovalmentajani kanssa sekä hänen ehdotuksensa saliohjelmani sisällöstä

herättelivät pohtimaan myös oman kehon kunnioittamista. Valmentajani on hyvin selvillä

kehoni toimintakyvystä ja rajoituksista. Hän ymmärtää motivaationi ja haluni yllä pitää

kuntoani kokonaisvaltaisesti. Kunto-ohjelmani sisältää ohjeet myös salin ulkopuoliseen

elämään; kaikenlaista muuta liikuntaa, oikeanlaista ravintoa, sosiaalista elämää jne.

Näistä ja monesta muusta terveyteen liittyvästä asiasta olemme puhuneet valmentajani

kanssa useaan otteeseen otteeseen. Siitä on seurannut halu kohdella omaa kehoa

tämänhetkisen tilanteeni mukaan, ystävällisesti ja ymmärtäen sekä tähän astisesta,

pitkästä ja hyvästä yhteistyöstä lämpimästi kiittäen.

Tämä kehoni on nimittäin ainoa keho, mitä voin käyttää tämän elämäni aikana.

Pohdintojeni ja kuntovalmentajani ansiosta olen huomattavasti innostuneempi kuntosalille

menemisestä kuin menemättä jättämisestä.

Tulen kertomaan tulevissa blogeissani, miten ”kunnossakaikenikää” projektini etenee ja

miten kehoni ja mieleni ovat taittuneet treeneihin näiden kehoa kunnioittavien oivallusten

siivittäminä.

---

Jos sinulla herää ajatuksia aiheesta, voit jakaa niitä alla olevaan kommenttikenttään. Mitä sinä ajattelet vanhuudesta? Miten käytät ikääsi? Onko se sinulle taakka vai mahdollisuus? Minkälaisia kokemuksia, toiveita tai pelkoja sinulla on vanhuuteen liittyen?