Kohti uusia seikkailuja

To do lista. Sata asiaa, mitä haluaisin tehdä/toteuttaa/kokea ennen pakollista olomuodon muutosta. Siis kuolemaa.

No. Edes viisikymmentä asiaa?

Olenpa realisti. Elämäni viimeinen kolmannes on jo menossa. Ja aika niminen hyrrä pyörii kiivaasti. Juuri oli joulu. Nurkan takana odottaa juhannus. Yhä ketterämmin hyrrä tuntuu pyörivän. Eli max kymmenen haaveen toteuttamisessa lienee riittävästi puuhaa. Sekin sikäli mikäli pysyn elossa, täyspäisenä ja omin avuin liikkuvana.

En ole koskaan luetteloinut näitä haaveitani. Olen vain jossain kohtaa pistänyt toimeksi ja lähtenyt liikkeelle vaistojen ohjaamana. Loppuelämääni kuvaava dokumentti lienee samaa kaavaa noudattava ja tällä haavaa pelkästään ajatuksen tasolla. Mietiskelin näitä loppuelon haaveita eilisellä fillarilenkillä. Pysähdyin nimittäin ihastelemaan auringon kanssa kilvan säkenöivää voikukkapeltoa. Näin siellä lukuisia kimalaisia lennähtelevän kiivaasti kukasta toiseen. Juuri niin voisin kuvailla omien toiveideni elämää pääkopassani. Ajoittain hyvin hektistä mutta pitkässä juoksussa tasaisesti jatkuvaa notkean letkeää liikettä. Elämässäni jotkut asiat ovat olleet ns toteuttamista vaille valmiita (< savolainen sutkaus 😊). Ne ovat vain kieppuneet ajatuksissani sinne ja tänne -  jopa vuosikausia. Aika ei ehkä ole ollut otollinen juuri sen asian toteuttamiseen syystä tai toisesta.   

Mutta nyt on erään haaveeni aika toteutua.

Avainsana on retkipyöräily.

Viime viikot olen selaillut pää punaisena nettiä. Niinpä olinkin melko heti umpisolmussa: lukemattomia pyöriin ja pyöräilyyn liittyviä sivuja ja valtava valikoima mitä erilaisimpia pyöriä. Tekniikkaa ja vierasperäisiä sanoja vilisi silmissä.

Mieleeni muistui pyöräily varhaisessa nuoruudessani. Talossa oli yksi yksinkertainen aikuisten pyörä. Ei säätöjä. Ei vaihteita. Jalkajarru. Pyörän koko luokkaa large. Opettelin sillä pyöräilemään. Jalat eivät yltäneet satulassa istuessa polkimille. Piti opetella polkemaan seisoviltaan.

Sellaisessa oppimistapahtumassa olisi muuten pientä haastetta nykyiselle sähköpotkulautailevalle lapselle tai varhaisnuorelle 😉.

Ei kysyvä tieltä eksy sanoo sananlasku. Sanonta muistuttaa siitä, ettei ole häpeä myöntää tietämättömyyttään tai tarvettaan apuun, ja että yleensä toisilta ihmisiltä saadut ohjeet auttavat välttämään virheitä. Älysin siis pyytää neuvoja ja apua vahvasti pyöräilyä harrastavalta lähipiiriltä. Pääsin myös kokeilemaan erään perheen sähköpyörää.

Pääsin jokunen vuosi sitten kokeilemaan tämmöistä sähköpyörää.

Saamistani neuvoista on ollut suuri apu, kiitos niistä!  Olen jyvällä siitä, millä ominaisuuksilla ja tekniikalla varusteltu pyörä olisi sopiva juuri minun tarpeisiini. Ahkerasti koeajamalla pyöriä taisin löytää omani.

Seikkailu päässee siis käynnistymään lähiviikkoina.

Ajatuksen tasolla on tarkoitus ajaa Suomen teitä ja polkuja pitkin kohti pohjoista niin pitkälle kuin pyörän akkua pystyy lataamaan.

Aikataulua ei ole. Eikä valittua reittiä. Reissu kestää minkä kestää. Ohessa kiertelen erilaisia  luontokohteita;  luonnonsuojelualueita, soita, ja itselle ennestään käymättömiä kansallispuistoja. Harras haluni on kiivetä muun muassa Pyhitys tunturin huipulle. Onpa minulla yksi erityinen haave tällä reissulla. Ja se on päästä polkemaan pitkälle pohjoiseen aina suojellulle suolle, Viiankiaavalle saakka. Miksi tämä suo kiehtoo minua? Viiankiaapa ikuisesti niminen upeasti kuvitettu kirja on jäänyt vahvasti mielen päälle. Kirja kertoo vuosikausien taistelusta suon luonnon ja luontoarvojen säilyttämisen puolesta. Tätä suojeltua aluetta ollaan tyrkkäämässä Suomen valtion (=lue hallitus =lue Rydman) avittamana kaivosteollisuuden loputtomaan ja ahneeseen Molokin kitaan. Tästä minulle rakkaasta aiheesta pääsen toivottavasti kertomaan lisää tuonnempana.

Tämä tuleva kesä siis retkipyöräilyä ja luonnossa kulkemista, myös majoittumista luonnon keskellä. Tästä reissusta kerron seuraavissa blogeissani.

Toivottavasti olen pyöräreissun jälkeen paremmassa kunnossa kuin tämä kuvan neitokainen punapilkullisessa mekossa.

Reissun jälkeen To Do asioita pitäisi olla yksi vähemmän. Syksyllä sitten, tiedäpä häntä - luultavasti nokka kohti uusia seikkailuja Suomen rajojen ulkopuolelle