Elämältä tämä maistuu

Saaristo.

Lautta puikkelehtii saarien välistä. Ulappaa silmänkantamattomiin. Lokki kaartelee taivaan sinessä, pian niitä on parvi pienen kalastaja-aluksen yläpuolella.

Tullaan Åvaan, josta matka jatkuu kohti saaren keskustaa

Keskellä kylää muutamia taloja. Andelshandeln, sekatavarakauppa. Kaupassa on kaikkea. Mitä ei ole, lautta tuo. No, viimeistään jonain päivänä.

Tienvarsi täynnä kesäkukkia. Harakankelloja, ukonkelloja, kissankelloja. Jos kumartuisi ja painaisi korvansa lähelle, saattaisi kuulla tuulen tuomana niiden hennon kilinän.

Niityt säihkyvät keltaisina. Ja tuoksuvat. Keltamataran tuoksu kantaa joka puolelle. Muistan kuulleeni, että mataralla onkin aikoinaan täytetty patjoja, koska se tuoksuu hyvältä myös kuivattuna. Ongin lisää tietoa keltamatarasta.

Ja kas, keltamataraa on myös nimitetty Neitsyt Marian sänkyheinäksi.

Vanhan pyhimystarun mukaan jo Neitsyt Maria nukkui jouluyönsä tallissa keltamataran oljilla, kun ne eivät kelvanneet aaseille ruuaksi.

Käveltyäni hiukan matkaa hiekkatietä monenkirjava lehmälauma pysähtyy toljottamaan kulkijaa.

Joku niistä tulee aidan lähelle, tuijottaa tiiviisti, sorkat kosteaan niittyyn uponneina, heilauttamatta häntääkään, kunnes kyllästyy ja menee matkoihinsa.

Kiipeän helppokulkuiselle kalliolle, joka nousee seuraavaan kalliorykelmään ja sitä seuraavaan, koko ajan korkeammalle. Kelottuneita käppyräisiä mäntyjä, luurankomaiseksi kuivuneita katajia, kengän alla rahisevaa nahkajäkälää. Vuosisataisen tuulen ja sateen pyöristämiä siirtolohkareita.

Katson ympärilleni. Näky on mykistävä. Taivaan sini ja aalloilla tanssiva aurinko. Hiljaisuus kaikkialla. Muuta ei tarvita.

Elämältä tämä maistuu.